Näin tänään 7 kuukautisen pikkuvesselin. Poika oli mitä ihanin. Hän hymyili ihanaa, hampaatonta hymyään kaikille - kukapa poika nyt ei hymyilisi, kun on päässyt isänsä mukana työpaikalle, joka parveilee ihastuksesta huokailevia naisia, heh. Isänsä pohti, mitä tekee hurmurin kanssa tulevaisuudessa, kun jo nyt pikkumiehellä on tuollainen vaikutus naisiin. Totesi vielä, että adoptioisänä voi sanoa, etteivät naisiin vetoavat geenit ole ainakaan häneltä peräisin - että omakohtainen kokemus ei ainakaan tule siinä kasvatustehtävässä häntä auttamaan! Poika oli niin tyytyväisen näköinen ja iloinen. Ajattelin, että hän ei ehkä ole kasvanut äitinsä massussa, mutta vanhempiensa sydämessä sitäkin enemmän. Onnenpoika.

Äiti soitti, sille on tänään laitettu se letku mahaan. Se oli vähän kipeän kuuloinen ja ennenkaikkea uninen. Yhtäkkiä se vaan ilmoitti puhelimeen, että "mä nukun nyt". Taisi olla vielä vähän unihiekkaa silmissä...:) Toivottavasti tästä on nyt apua ja se piristyy. Se on ollut niin väsynyt.

Olen tässä tämän illan jutellut itselleni. Huomenna opetetaan seiskoja toista kertaa ja kun on koittanut kerrata asioita, jotka pitää mainita, niin lopulta huomaa pitävänsä yksinään tuntia huoneensa seinille. "...ja rauhoitutaanpas nyt! yvan, nyt hiljaa! hyvää huomenta... mikäs kohotti pullataikinan? ... onkos teillä nyt energinen olo? no hyvä, energiaahan saadaan energiaravintoaineista ...  ja hedelmäsokeri eli fruktoosi..." Onneksi kukaan ei kuule tätä, pitäisi mua varmaan ihan sekopäänä. Mutta on se vaan kumma, miten ääneen puhuminen selkiyttää ajatuksia. Hmm.