Näin tänään 7
kuukautisen pikkuvesselin. Poika oli mitä ihanin. Hän hymyili ihanaa,
hampaatonta hymyään kaikille - kukapa poika nyt ei hymyilisi, kun on
päässyt isänsä mukana työpaikalle, joka parveilee ihastuksesta
huokailevia naisia, heh. Isänsä pohti, mitä tekee hurmurin kanssa
tulevaisuudessa, kun jo nyt pikkumiehellä on tuollainen vaikutus
naisiin. Totesi vielä, että adoptioisänä voi sanoa, etteivät naisiin
vetoavat geenit ole ainakaan häneltä peräisin - että omakohtainen
kokemus ei ainakaan tule siinä kasvatustehtävässä häntä auttamaan!
Poika oli niin tyytyväisen näköinen ja iloinen. Ajattelin, että hän ei
ehkä ole kasvanut äitinsä massussa, mutta vanhempiensa sydämessä
sitäkin enemmän. Onnenpoika.
Äiti soitti, sille on tänään laitettu se letku mahaan. Se oli vähän
kipeän kuuloinen ja ennenkaikkea uninen. Yhtäkkiä se vaan ilmoitti
puhelimeen, että "mä nukun nyt". Taisi olla vielä vähän unihiekkaa
silmissä...:) Toivottavasti tästä on nyt apua ja se piristyy. Se on
ollut niin väsynyt.
Olen tässä tämän illan jutellut itselleni. Huomenna opetetaan seiskoja
toista kertaa ja kun on koittanut kerrata asioita, jotka pitää mainita,
niin lopulta huomaa pitävänsä yksinään tuntia huoneensa seinille. "...ja
rauhoitutaanpas nyt! yvan, nyt hiljaa! hyvää huomenta... mikäs kohotti
pullataikinan? ... onkos teillä nyt energinen olo? no hyvä, energiaahan
saadaan energiaravintoaineista ... ja hedelmäsokeri eli
fruktoosi..." Onneksi kukaan ei kuule tätä, pitäisi mua varmaan
ihan sekopäänä. Mutta on se vaan kumma, miten ääneen puhuminen
selkiyttää ajatuksia. Hmm.
maanantai, 7. marraskuu 2005
Kommentit