Hohhoijaa, tätä tenttiin lukua. Tämä alkaa olla turmiollista. Milloinkaan muulloin ei ole niin nälkä kuin silloin kun pitäisi lukea. Koko ajan miettii, että mitäköhän sitä söisi seuraavaksi... Nyt jo olen tuhonnut paketin keksejä, hyi hyi, voi sitä kalorimäärää...:) Huomisen jälkeen enää yksi tentti ennen joulua, jes, tekee hyvää linjoille.

Toissapäiväinen kanssakäymiseni arvon lehtorini kanssa sai minut pohtimaan yliopistoa. En ymmärrä, miten joku saakin olon tuntumaan niin kurjalta kuin hän. Jokaiselta hän ottaa luulot pois. Silti kunnioitan häntä, sillä hän tietää uskomattoman paljon ja osaa asiansa. Ja hän opettaa todella hyvin. Kuitenkin asenne, että mitä-piip-sinäkin-täällä-teet, kuka-sinutkin-on-tähän-arvokkaaseen-kouluun-valinnut, luoja-kun-olet-tyhmä, saa minut näkemään punaista. Ensin tosin joka kerta täytyy selvitä alkujärkytyksestä ja mielipahasta, ennen kuin raivo nousee pintaan.

Kyllä, myönnän ja tiedän, että yliopiston tavoite on luoda tiedettä ja tehdä tutkimusta, mutta on tällä arvokkaalla laitoksella eräs muukin tärkeä tehtävä. Nimittäin OPETUS ja KOULUTUS. Minua murjoneen tiistain jälkeen ainakin opin taas yhden mallin siitä, millaista opetusasennetta en tahdo omaksua. Toinen lehtorini totesi minulle, kun näytin hieman säikähtäneeltä episodin jälkeen, että "toisilla on niin erilaiset arvomaailmat". Niinpä. Kyllähän siitä kannattaa hermostua, jos opiskelija sekoittaa toisiinsa jälkiruoka- ja voileipähaarukat katsoessaan niitä kahden metrin etäisyydeltä, luoja sitä huutoa...:)

Muistuttakaa minua tästä sitten, kun revin hiuksiani jonkun rakkaan lapsen sekoittaessa toisiinsa jäätelökoneen ja raastinraudan. Että älä hermostu, sille voi oikeasti tulla paha mieli!

Loppuun vielä kauniista rakkauslaulusta, joka on soinut päässä kai viikon, hitto, se menee kyllä hukkaan, kun ei tiedä ketä ajatella sitä kuunnellessaan. No, mä ajattelen vaikka kaikkia niitä unelmien prinssejä, jotka eivät huomaa kuinka viehkeä persoona olen. Heh. Niin varmaan joo.

"...kun joskus kohdataan, jos vaan sun katsees saisin kääntymään, nyt aina jään mä yksin vielä seisomaan ja pohtimaan, sä mikset mua huomaa... milloin kaiken sulle nyt kertoa saan, näin kahdestaan... milloin huomaat kaikki on parhaimmillaan näin kahdestaan... kuulla vain mä tahtoisin sun joskus mulle lausuvan vain sanankin..."