Hohhoijaa,
tätä tenttiin lukua. Tämä alkaa olla turmiollista. Milloinkaan muulloin
ei ole niin nälkä kuin silloin kun pitäisi lukea. Koko ajan miettii,
että mitäköhän sitä söisi seuraavaksi... Nyt jo olen tuhonnut paketin
keksejä, hyi hyi, voi sitä kalorimäärää...:) Huomisen jälkeen enää yksi
tentti ennen joulua, jes, tekee hyvää linjoille.
Toissapäiväinen kanssakäymiseni arvon lehtorini kanssa sai minut
pohtimaan yliopistoa. En ymmärrä, miten joku saakin olon tuntumaan niin
kurjalta kuin hän. Jokaiselta hän ottaa luulot pois. Silti kunnioitan
häntä, sillä hän tietää uskomattoman paljon ja osaa asiansa. Ja hän
opettaa todella hyvin. Kuitenkin asenne, että
mitä-piip-sinäkin-täällä-teet,
kuka-sinutkin-on-tähän-arvokkaaseen-kouluun-valinnut,
luoja-kun-olet-tyhmä, saa minut näkemään punaista. Ensin tosin joka
kerta täytyy selvitä alkujärkytyksestä ja mielipahasta, ennen kuin
raivo nousee pintaan.
Kyllä, myönnän ja tiedän, että yliopiston tavoite on luoda tiedettä ja
tehdä tutkimusta, mutta on tällä arvokkaalla laitoksella eräs muukin
tärkeä tehtävä. Nimittäin OPETUS ja KOULUTUS. Minua murjoneen tiistain
jälkeen ainakin opin taas yhden mallin siitä, millaista opetusasennetta
en tahdo omaksua. Toinen lehtorini totesi minulle, kun näytin hieman
säikähtäneeltä episodin jälkeen, että "toisilla on niin erilaiset
arvomaailmat". Niinpä. Kyllähän siitä kannattaa hermostua, jos
opiskelija sekoittaa toisiinsa jälkiruoka- ja voileipähaarukat
katsoessaan niitä kahden metrin etäisyydeltä, luoja sitä huutoa...:)
Muistuttakaa minua tästä sitten, kun revin hiuksiani jonkun rakkaan
lapsen sekoittaessa toisiinsa jäätelökoneen ja raastinraudan. Että älä
hermostu, sille voi oikeasti tulla paha mieli!
Loppuun vielä kauniista rakkauslaulusta, joka on soinut päässä kai
viikon, hitto, se menee kyllä hukkaan, kun ei tiedä ketä ajatella sitä
kuunnellessaan. No, mä ajattelen vaikka kaikkia niitä unelmien
prinssejä, jotka eivät huomaa kuinka viehkeä persoona olen. Heh. Niin
varmaan joo.
"...kun joskus kohdataan, jos vaan
sun katsees saisin kääntymään, nyt aina jään mä yksin vielä seisomaan
ja pohtimaan, sä mikset mua huomaa... milloin kaiken sulle nyt kertoa
saan, näin kahdestaan... milloin huomaat kaikki on parhaimmillaan näin
kahdestaan... kuulla vain mä tahtoisin sun joskus mulle lausuvan vain
sanankin..."
torstai, 1. joulukuu 2005
Kommentit