Oli
ihan pakko kommentoida heti tuota Jaanaa. Olen minä ihan kunnossa, eikä
asiat nyt noin huonosti ole, äitikin pääsee kotiin ehkä jo huomenna.
Kirjoitettuna kaikki vaan kuulostaa niin paljon kamalammalta ja noista
masentavista ajatuksistani olisin voinut olla hiljaakin. Anteeksi,
tarkoitus ei ollut huolestuttaa. On vaan niin vaikeaa tietää, milloin
pitäisi olla ihan oikeasti huolissaan, kun äiti väsyneenä alkaa olla
vähän melodramaattinen...:S Välillä tuntuu, että se ei ymmärrä isän
kanssa ollenkaan, kuinka huolissaan niistä olen.
Jäi Egotripin keikka väliin, kun perjantaina keskussairaalalle
päästessäni tajusin, että mulla on varmasti 100 astetta kuumetta. Kävin
silti rapsuttelemassa äitin hartioita (silläkin uhalla, että laitoin
liikkeelle jonkun upouuden sairaalabakteerikannan jonkun
bakteriustaruluksen), voih, se nainen oli taas kutistunut. Se on ihan
pikkuruinen! Mutta kyllä sitä piristi, kun kävin, tuli hyvä mieli.
Hihi, huvittavaa oli, että heti kun näin sen, niin halasin sitä ja
melkein itkin, että "äiti mä oon kipee!" - ihan kuin se ei olisi vähän
vakavammin sairas, sillä olisi enemmän aihetta itkuun. Mutta juu,
jotenkin tuo menee luonnostaan noin... Vihdoin päästyäni Kinkomaalle
nukuin seuraavat 39 tuntia ihme horroksessa. Kuumetta noin 39 astetta.
Isukki passasi ihan kohtalaisesti, keitti mehua :) Herttaista. Tänään
ei ole enää ollut kuumetta, mutta ääni on ihan poissa. Pihisen ja
köhisen. Tätä on varmasti moni odottanut. Vihdoin saatavilla, Taru
ilman ääntä!
sunnuntai, 2. huhtikuu 2006
Kommentit