Tänään annoin luvan itselleni vaan olla. Huomenna sitten jatkan lukemista. Olen vaan löysäillyt, käynyt katsomassa merta, leiponut pipareita, torkkunut ja katsonut leffan kaverieni kanssa. Taisteltiin 20 minuuttia makuunissa ja tultiin ulos epämääräisen dvd:n kanssa. Oli hyvä elokuva, mutta oli aika hupaisaa, että meni noin 40 minuuttia, että kukaan meistä tajusi mistä oli kyse tai mikä hetki oli nykyisyyttä, mikä menneisyyttä, mikä ehkä tulevaisuutta. Jäi vähän kaoottinen olo.

Kuten vanha ruotsalainen sananlasku sanoo, on joulukuusen koolla väliä...:) Opin sen tänään arvoisilta suomenruotsalaisilta kauppakorkeakoululaisilta, jotka tahtoivat raahata SEITSEMÄN METRIÄ korkean joulukuusensa minun juuri siivoamani tilan läpi. En jäänyt todistamaan havunneulasten määrää vaan vannotin poikia siivoamaan sotkunsa. Aiemmin en olisi tätä allekirjoittanut, mutta on uskomatonta, kuinka iso kulttuurien välinen kuilu voikaan joskus olla. En tiedä johtuuko se suomenruotsalaisuudesta vai mistä, mutta se, että luvataan kuu taivaalta ja ei tehdä mitään asian eteen, ärsyttää. Ja se että kuilu kulkee keskellä yhteistä juhlasalia, tekee siitä usein entiste leveämmän!

Jaksaisikohan aamulla lähteä kävelylle. Olen tosi omituinen, mutta mä tykkään käydä lenkillä sunnuntaiaamuna, jolloin ei missään ole ketään. Ei autoja, ei ihmisiä. Totta, kaikki ihmiset, joilla on jotain elämää nukkuvat kotonaan, mutta ehei, en minä... Tai itseasiassa nyt on sen verran väsy, että voi olla että minäkin. Tai jos pakottaisi mukaansa huomenna päivällä happihyppelylle krapulaiset Tarun ja Heidin, jotka on tulossa käymään. Kivaa. Niitä on jo ikävä. Pahanhajuisinakin...:)

Unta odotellen...
"...voinko silmäni sulkea ja herätä aamulla ympärilläin todellisuus,
voinko tietäni astella yksi askel kerrallaan ja tuntea sen kantavuus..."