Vanhempani ovat hulluja marjastajia - heidät kun päästää vapaaksi toisella puolella metsää ja tulee muutaman tunnin päästä vastaan toiselle puolelle niin sieltä he tulla tupsahtavat sangot täynnä marjoja. Äitilläni oli terveinä päivinään tapana mm. kadota marjareissuilla sisareltaan jokaikinen kerta ja poukkoilla ympäri metsää marjankuvat silmissä. Miksi selitän tätä?! Koska olen aina ollut sitä mieltä, että marjastusgeenit ovat hypänneet ylitseni. Ainoa uskomaton asia marjastuksessani on se, että minut on saatu metsään. Olen niin niin hidas ja saan marjat muussiksi sangossa ja inhoan katoilevan äitini perässä hyökkimistä...:) Olen siis varsin tyytyväinen pikkuruiseen pakastinlokerooni, jonka täyttämiseen riittää pari kertaa vuodessa äidin pakastimesta ryövättävät muutamat marjarasiat. Juup, ehkäpä eräänä päivänä minäkin löydän pienen sisäisen marjastajani, mutta siihen asti nautin metsässä jostain ihan muusta.

Taas tänään iltalenkiltäni toin mukanani kaikenmaailman risuja ja männynkäpyjä. Ne vaan ovat niin nättejä!

  849426.jpg