Huhhuijaa. Kamala päivä ja kamalat viikot. Ei ole oikein ollut mitään kirjoitettavaa, eikä oikein aikaa kirjoittaakaan. Sori.

Viime viikkoina ollaan väännetty keikkaa ihan liikaa ainejärjestön kanssa. Alkaa väsy painaa, ja tentit lähestyy. Mutta rahaa on pakko saada vapuksi, kun ne avustukset jumittaa... Tosin mä oon kai lähdössä vapuksi Tartoon, jee. Lisäks olin viikonlopun kamuni kanssa SOOLin järjestökurssilla, oli ihan mielenkiintoista ja kivoja ihmisiä, mutta veihän sekin vähän voimat. Hehe, yövyttiin tossa kylpylä-hotelli Käpylässä, matkaa reittioppaan mukaan kotiovelta 2,8 kilsaa. Huvittavaa. Ja speksiä oon käynyt kattoon ja huomenna mennään pelaamaan curlingia. Heh, vähän jännää!

Viikonloppuna on siis pakko lukea tenttiin. Ja mennä Egotripin keikalle, se on tosi jees. Ja lisäksi äiti tahtoo, että meen sitä moikkaan, se kun on taas sairaalassa - ja tottakai menen, kun se kerran pyysi. Se on kuulostanut väsyneemmältä kuin ennen. Mä olen miettinyt viime aikoina äiteetä aika paljon, tai sitä että mitä teen, kun sitä ei joskus enää oo. Luulen, että tää on joku tyttöjen juttu, mutta yhtäkkiä vaan tajusin jääväni hirvittävän yksin, jos... no, jos se kuolisi. Vähän huono omatuntokin vaivaa, miks pitää olla niin hiton kaukana ja miks pitää käydä niin harvoin... Mutta kannattaako potea huonoa omatuntoa siitä, että on oma elämä? Perttu väittää, että mä oon vaan väsynyt, kun itkeskelen tällaista. Se on ehkä oikeassa, mä luulen peittäväni tän adhd-aktiivisuuteni alle ton äidin pohtimisen. Kamala sanoa/ajatella noin, onhan mulla kuitenkin isä ja paljon kavereita ja sukulaisia. Mutta jotenkin se ei ole sama asia, aina on voinut luottaa siihen, että äiti on kyllä mua varten...:S Aika kultaa ehkä muistot, mutta musta ei tuntunut tältä, kun isä sairasti, vaikka kamalaa sekin oli... Ehkä tää on osaksi huolta siitäkin, että en tiedä miten se pärjäisi ilman äitiä. Hitto, mä oon sanonut tän niin monesti, mutta miks ei vois tulla aikaa, jolloin ei tarttisi olla huolissaan. Kun ne molemmat olisi terveitä taas. On se vaan niin nurinkurista, että jossain vaiheessa lapsi alkaa kantaa huolta vanhemmistaan. Mutta kun mietin tota viikonloppua, niin missähän välissä luulen lukevani? No, junassa ainakin, niin varmaan joo.

Sain tänään kuvia viime joululta. Heh, ihania, Pitsku on niissä niin herttainen :) Ja Noora-neito pakotti mut mukaansa jollekin keikalle kesäkuussa, hienoa. Vielä kun tietäis milloin ja mihin :)