Tämän päivän käytökseni on ollut omituista. Jopa itsestäni. Ensiksi viherpeukaloin ja istutin siivoamastani paikasta nyysimäni (tosin ihan luvan kanssa) palmunpoikasen. Sellaisen arviolta 3 metriä korkean palmun alla oli vauvapalmu, ja mä sain sen. Toivottavasti ei kasva kovin nopsaa, pelkään herääväni eräänä aamuna 17.5 neliömetrin suuruisesta viidakossa. Hui. Ja sitten äsken aloin neuloa. Molemmat ovat täysin ei-minämäistä käytöstä. Olen aina ollut tosi surkea käsitöissä ja tämä on jo kolmas neuleprojektini tänä syksynä, ja yleensä en jaksa multaakaan kauaa kuopsuttaa. Lisäksi olen kuunnellut kaksi päivää Ylioppilaskunnan laulajien cd:tä. Siis minä. Mieskuoromusiikkia. Tämä on outoa, vaikka itse sanonkin.

Ihana kahvin tuoksu, taidanpa hakea kupillisen kahvia.

Käytiin kaverini kanssa tänään syömässä päärakennuksella ja juteltiin mm. siitä, millaista on mennä syömään kenenkään luokse näin alaa opiskelevana. Ihmiset, jotka ovat laittaneet ruokaa kymmeniä vuosia, eivät yhtäkkiä enää osaa laittaa ruokaa ja kaikissa asioissa (kuten perunoiden keitossa :)) täytyy kysyä neuvoa tällaiselta "ammattilaiselta"! Ja tämä reaktio tapahtui heti kun pääsi yliopistolle, vaikka ei olisi kerennyt opiskella päivääkään! Kukaan ei myöskään enää osaa laittaa HYVÄÄ ruokaa, vaan aina ruoka on "vaan tälläistä, kelpaakohan tää nyt sulle". Uskokaa pois, olen onnellinen aina, jos saan jonkun valmiiksi laittamaa ruokaa - ja aina se myös kelpaa...:) Myös paprikan peseminen on joskus aivan ylitsepääsemätön projekti, jos touhuan jotain samassa keittiössä. Olen tosi iloinen siitä, että tätä nykyä kaverini ovat lopettaneet tämän - johtuukohan tämä kenties siitä, että kun on tarpeeksi monta kertaa ärähtänyt, että "KÄYTÄ MIELIKUVITUSTASI, LEIKKAA SE KURKKU IHAN MITEN TAHDOT!", niin he eivät enää uskalla avata suutaan...:) Ei sillä, mielelläni annan vinkkejä siitä, miten asiat voi tehdä helpoiten, sillä aika paljon aikaa keittiössä viettäneenä sitä on myös oppinut jotain. Kuitenkaan paprikan pesemisessä ei ole sitä yhtä ja ainoaa oikeaa tapaa...:) Ruoanvalmistus on pitkälle soveltamista. Toisaalta, voiko osata soveltaa ennen kuin tietää edes yhden hyvän tavan toimia. Tätä tulee mietittyä aika usein peruskoululaisten tunteja suunnitellessa (esim. tarvitseeko kertoa miten sipuli pilkotaan vai luotetaanko siihen että he selviävät siitä jotenkin).

Erään saksalaisen sananlaskun mukaan "Keittotaito on rakkauden, innostuksen ja maustamisen yhdistelmä" ja siihen tahdon itse uskoa...:) Innokas kokki on aina paras kokki! Ihana on muuten myös se reaktio, jonka aiheuttaa kehumalla jonkun kaverin laittamaa ruokaa - "Oho, "ammattilaisen" mielipide! Saanko kertoo ton mun äidille?!" Hehee. Tokitoki...:) Ja onhan se riemastuttavaa, että joku vanha kaveri soittaa edes kysyäkseen, että kuinka kuumassa uunissa makaronilaatikko pitää paistaa ja voi vastata, että "175 asteessa tunti, jos on enempi aikaa niin sitten 150 asteessa, koska tällöin kananmunan proteiinit koaguloituvat tasaisesti ja makaronilaatikon rakenteesta tulee pehmeä ja hyvä, eikä rakeinen ja vetinen. Oliko vielä jotain muuta asiaa, rakas?". Silloin sitä tuntee olevansa tosi hyödyllinen, kävelevä keittokirja...:)