Kesä alkoi, olen siis töissä taas saaressa, tervetuloa vaan moikkaamaan minua. Tämä kevät on ollut saaressa yllättävän mukava, jotenkin asiat on sujuneet paremmin ja minä olen ollut paljon vähemmän negatiivinen kuin yleensä :) Kivoja työkavereita, ah.

Viime sunnuntaina heräsin Kinkomaalla siihen, että puhelin soi ja sairaalasta ilmoitettin, että äidille olisi munuainen. Puoli tuntia myöhemmin he soittivat ja kertoivat löytäneensä pari päivää vanhoista labratuloksista vähäistä infektiota, joten siirtoa ei voitaisi tehdä. Voi pettymysten pettymys... Äiti otti sen tosi hyvin, mutta minä ja isä oltiin aika surkeina. Ja oli äitikin vähän shokissa... On se hassua kuinka paljon toivoa paremmasta voi yksi puhelu saada aikaan. Kurjan asian valoisa puoli oli se, että nyt tiedetään, että äiti on ihan jonon kärkipäässä, mahtavaa. Kunpa odottelu olisi kohta ohi.

Piti mennä tulevana viikonloppuna Tartoon, mutta yllättäen jänistin - tai oikeastaan priorisoin, koetan tehdä kouluhommia, koska ensi viikolla tapaan prosemmaohjaajani vikan kerran ennen syksyä. Toisaalta olisi ollut niin hyvä nähdä ja jutella :( Äh. Jänistin siinä mielessä, että olen vähän hukassa... silti kun eero sanoi tulevansa heinäkuussa ja kysyi että onko se minusta "hyvä uutinen vai vaan uutinen" niin ei kyllä pitänyt pohtia vastausta :) Kivaa, mutta miksi vasta heinäkuussa?!

636531.jpg

Kaunista... kuva on yksinäiseltä illalta saaresta, oli ihana auringonlasku. Ja matto sinisiä orvokkeja jatkui pitkin kallioita. Yö oli paitsi yksinäinen, myös pelottava, hui, olisin kipeästi kaivannut kaveria pitämään aaveet loitolla narisevan talon nurkista...:)