Neljän
päivän alamaissa olo muuttui muutama tunti sitten aluksi ihmeelliseksi
iloksi, sitten kikatukseksi ja nyt olo on jo vähän hysteerinen...:)
Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, syötiin kavereiden kanssa
ystävänpäivän kunniaksi pavlovaa (=käytännössä siis pelkkää sokeria) ja
yhtäkkiä oli vaan kamalan hyvä olo. Eli siis ruoka ja hyvä seura auttaa
aina. Tosin tunnen oloni nyt hieman rasittavaksi. Antakaa anteeksi :)
Rauhoitutaanpas.
Avautuminen siis auttaa - olen avautunut kaikille kaikesta viimeiset
päivät, eli siis valittanut vaan. Silti edes tentin penkin alle
meneminen ei harmita, tiesinhän sen jo etukäteen, ettei sellaisella
lukemisella hyvää tulisi. Mutta ei se mitään, aina tulee uusintoja.
Tosin on tässä ainakin pari päivää miettinyt kaikenlaista, mitä ei
yleensä tule pohdittua. Enää en ole lainkaan varma uravalinnastani,
enkä juuri mistään muustakaan. Juuri nyt ei kuitenkaan jaksa murehtia.
Tahtoisin vaan pulkkamäkeen :)
Ainut asia mikä nyt hieman harmittaa on se, että olen syönyt kuin pikku
possu viime päivät. Eih, nyt pitää lopettaa tämä. Siirtyä takaisin
porkkanakuurille, sehän alkoi niin hyvin tammikuussa. Muutama viikko
ilman mässyjä niin mahdun mitä mainioimmin pukuuni (jonka muuten joku
näppäräsorminen voisi pestä ja korjata, hmm). Ja oih, huomenna lupaan
imuroida ja soittaa juhlapuhujalle. Ehkä myös piipahtaa kangaskaupasta
ostamaan ihanaa kangasta, tekee mieli sisustaa. Ja Tiimarista pitää
hakea plaseerauskortteihin kartonkia. Ajattele, jo SATAKYMMENEN
ilmoittautunutta vuosijuhlaan. Vähän jännittää. Tai oikeastan ihan
älyttömästi, mitenköhän mä selviän kaikesta?! No, niiden pileiden
jälkeen voikin sitten mennä vajaaksi viikoksi äidin helmoihin potemaan.
Tulee ehkä tarpeeseen...:)
Herttaista, kaverini tyttöystävä tulee parin viikon päästä Suomeen,
vähän hauska nähdä kuinka se poika näyttääkään päivä päivältä
onnellisemmalta.
"...kaksi viikkoa kaipasin, kolmantena unohdin, valoon, päivään ja vapauteen tänään itse onneni teen..." Aknestik
tiistai, 14. helmikuu 2006
Kommentit