Neljän päivän alamaissa olo muuttui muutama tunti sitten aluksi ihmeelliseksi iloksi, sitten kikatukseksi ja nyt olo on jo vähän hysteerinen...:) Mitään ihmeellistä ei tapahtunut, syötiin kavereiden kanssa ystävänpäivän kunniaksi pavlovaa (=käytännössä siis pelkkää sokeria) ja yhtäkkiä oli vaan kamalan hyvä olo. Eli siis ruoka ja hyvä seura auttaa aina. Tosin tunnen oloni nyt hieman rasittavaksi. Antakaa anteeksi :) Rauhoitutaanpas.

Avautuminen siis auttaa - olen avautunut kaikille kaikesta viimeiset päivät, eli siis valittanut vaan. Silti edes tentin penkin alle meneminen ei harmita, tiesinhän sen jo etukäteen, ettei sellaisella lukemisella hyvää tulisi. Mutta ei se mitään, aina tulee uusintoja. Tosin on tässä ainakin pari päivää miettinyt kaikenlaista, mitä ei yleensä tule pohdittua. Enää en ole lainkaan varma uravalinnastani, enkä juuri mistään muustakaan. Juuri nyt ei kuitenkaan jaksa murehtia. Tahtoisin vaan pulkkamäkeen :)

Ainut asia mikä nyt hieman harmittaa on se, että olen syönyt kuin pikku possu viime päivät. Eih, nyt pitää lopettaa tämä. Siirtyä takaisin porkkanakuurille, sehän alkoi niin hyvin tammikuussa. Muutama viikko ilman mässyjä niin mahdun mitä mainioimmin pukuuni (jonka muuten joku näppäräsorminen voisi pestä ja korjata, hmm). Ja oih, huomenna lupaan imuroida ja soittaa juhlapuhujalle. Ehkä myös piipahtaa kangaskaupasta ostamaan ihanaa kangasta, tekee mieli sisustaa. Ja Tiimarista pitää hakea plaseerauskortteihin kartonkia. Ajattele, jo SATAKYMMENEN ilmoittautunutta vuosijuhlaan. Vähän jännittää. Tai oikeastan ihan älyttömästi, mitenköhän mä selviän kaikesta?! No, niiden pileiden jälkeen voikin sitten mennä vajaaksi viikoksi äidin helmoihin potemaan. Tulee ehkä tarpeeseen...:)

Herttaista, kaverini tyttöystävä tulee parin viikon päästä Suomeen, vähän hauska nähdä kuinka se poika näyttääkään päivä päivältä onnellisemmalta.

"...kaksi viikkoa kaipasin, kolmantena unohdin, valoon, päivään ja vapauteen tänään itse onneni teen..." Aknestik