Ihmiset ovat mulle aivan liian kilttejä. Sellainen olo koko ajan, aiheetta. Kamalaahan olisi jos ne olis mulle tosi ilkeitä. Kuitenkaan en tiiä itkeä vai nauraa, liikutun ihan kamalan helposti ja itkeskelen täällä kopissani. Kaikelle. Juhlat oli ja meni, onneksi. Siis ne jättiläismäiset pöytäjuhlat (164hkl), jotka järjestin ja joista olen panikoinut, stressannut ja joita olen pelännyt viimeiset kolme kuukautta. Että ne meni nyt. Helpotuksen huokaus. Ilta meni ihan hyvin, mutta ohjelma venyi lopulta tunnin, kiitos tanssien ja narikan hitauden. Itse olin jatkoilla lopulta klo 02.15, jatkoista ei sitten sen enempää (oli kivaa) ja kotona nukkumassa jo aamukuudelta. Nyt kun kirjoittelen kiitoksia ja lueskelen itse saamiani, niin itkettää. Että stressi purkautuu näin päin tällä kertaa.

Tuli vähän haiku mieli, kun lueskelin Keskisuomalaisesta juttua meidän osakunnasta. Totta joka sana jutussa, ja hienoa, että meidät muistetaan. Harmitti vaan, että kukaan ei vaivaantunut sanomaan sanaakaan jutusta meille juhlien järjestäjille. Eihän kai se meille kuulu, emmekä me sinne juttuun olisi naamaamme halunneet. Kuitenkin juttu julkaistiin 75.vuosijuhlien takia ja niiden eteen on tehty niin paljon, että hauskaa olisi ollut edes etukäteen kuulla, että aiheesta tehdään juttu...:S Lisäksi yksi osakuntakaverini oli loukkaantunut minulle kaksi kuukautta sitten ja hän tuli eilen aamulla halaamana minua ja sanoi, että ei ole enää vihainen. Olin, että mitäh, olisit tullut aiemmin sanomaan - en minä edes tajunnut loukanneeni häntä... Harmittavaa, hän on viimeinen ihminen maailmassa, jota tahtoisin loukata. Ikinä. Olen kai huono ihminen...:(

Tragikoomista tai ironista oli, että tänään alkoi koulussa juhlakurssi, järjestetään KOKO VUOSIKURSSIN voimin reilun 50 henkilön juhlat, kolme ruokalajia, kutsut, teema, ohjelma ym. Opettaja oli laitoksemme ulkopuolelta ja sen kyllä huomasi. Hän näytti juuri siltä, että ei tästä mitään tule, ette te tähän kykene. Teki mieli kiljua. Ollaan niin monesti tehty paljon pienemmälläkin porukalla hienot juhlat, inhoan tuollaista tappiomielialan lietsontaa. Mutta jokatapauksessa elämäni on nyt yhtä juhlaa...:S

Oikeasti kamalan pessimistinen olo, vaikka pitäisi olla kai onnensa kukkuloilla.