Ihmiset
ovat mulle aivan liian kilttejä. Sellainen olo koko ajan, aiheetta.
Kamalaahan olisi jos ne olis mulle tosi ilkeitä. Kuitenkaan en tiiä
itkeä vai nauraa, liikutun ihan kamalan helposti ja itkeskelen täällä
kopissani. Kaikelle. Juhlat oli ja meni, onneksi. Siis ne
jättiläismäiset pöytäjuhlat (164hkl), jotka järjestin ja joista olen
panikoinut, stressannut ja joita olen pelännyt viimeiset kolme
kuukautta. Että ne meni nyt. Helpotuksen huokaus. Ilta meni ihan hyvin,
mutta ohjelma venyi lopulta tunnin, kiitos tanssien ja narikan
hitauden. Itse olin jatkoilla lopulta klo 02.15, jatkoista ei sitten
sen enempää (oli kivaa) ja kotona nukkumassa jo aamukuudelta. Nyt kun
kirjoittelen kiitoksia ja lueskelen itse saamiani, niin itkettää. Että
stressi purkautuu näin päin tällä kertaa.
Tuli vähän haiku
mieli, kun lueskelin Keskisuomalaisesta juttua meidän osakunnasta.
Totta joka sana jutussa, ja hienoa, että meidät muistetaan. Harmitti
vaan, että kukaan ei vaivaantunut sanomaan sanaakaan jutusta meille
juhlien järjestäjille. Eihän kai se meille kuulu, emmekä me sinne
juttuun olisi naamaamme halunneet. Kuitenkin juttu julkaistiin
75.vuosijuhlien takia ja niiden eteen on tehty niin paljon, että
hauskaa olisi ollut edes etukäteen kuulla, että aiheesta tehdään
juttu...:S Lisäksi yksi osakuntakaverini oli loukkaantunut minulle
kaksi kuukautta sitten ja hän tuli eilen aamulla halaamana minua ja
sanoi, että ei ole enää vihainen. Olin, että mitäh, olisit tullut
aiemmin sanomaan - en minä edes tajunnut loukanneeni häntä...
Harmittavaa, hän on viimeinen ihminen maailmassa, jota tahtoisin
loukata. Ikinä. Olen kai huono ihminen...:(
Tragikoomista tai
ironista oli, että tänään alkoi koulussa juhlakurssi, järjestetään KOKO
VUOSIKURSSIN voimin reilun 50 henkilön juhlat, kolme ruokalajia,
kutsut, teema, ohjelma ym. Opettaja oli laitoksemme ulkopuolelta ja sen
kyllä huomasi. Hän näytti juuri siltä, että ei tästä mitään tule, ette
te tähän kykene. Teki mieli kiljua. Ollaan niin monesti tehty paljon
pienemmälläkin porukalla hienot juhlat, inhoan tuollaista
tappiomielialan lietsontaa. Mutta jokatapauksessa elämäni on nyt yhtä
juhlaa...:S
Oikeasti kamalan pessimistinen olo, vaikka pitäisi olla kai onnensa kukkuloilla.
maanantai, 6. maaliskuu 2006
Kommentit