Eilen oli huono/hyvä päivä.

Aamupäivän olin ihan itku kurkussa, sain surullisia uutisia serkustani. Hän ei kaipaisi enää yhtään vastoinkäymisiä. Tuntuu hirveältä, että kaikki harmit kasaantuvat yhden ihmisen harteille. Se tuntuu niin epäreilulta, varsinkin kun pari viikkoa sitten juuri ehti ajatella, että onpas hän saanut elämänilonsa takaisin ja ihanaa, kun asiat alkavat viimein järjestyä. Pitsku oli ollut huolissaan siitä, että äiti on hänet hylännyt. Eihän hän voi tajuta, mitä teho-osastolla oleminen tarkoittaa. Itku, se lapsi ei kyllä ole ikinä saanut minkäänlaista pysyvyyttä elämäänsä. Ahdistusta aiheuttaa sekin, että äitiä viime vuodet seuranneena tietää mitä tulevat hoidot vaativat ja tieto lisää tuskaa, kuten yleensä. Alkoi taas ajatella sitä, että onko itsekäs kun vaan menee eteenpäin... elää kuten ennenkin. Mitä pitäisi tapahtua, että pysähtyisi kerrankin? Jotenkin on tässä kokenut viidessä vuodessa niin niin paljon tällaista pientä surua tai epävarmuutta, että alkaa turtua. Luottaa siihen, että pakko tästä on jotenkin selvitä. Tottakai on huolissaan, miettii toisen jaksamista ja koettaa tukea, mutta silti vaan jatkaa itse eteenpäin. Se on ehkä keino selvitä, mutta kieltämättä sitä jää miettimään, että onkohan omassa arvomaailmassa jotain vikaa, kun tuollaisen uutisen jälkeen lähtee vaikka juhlimaan.

Kun oli surrut aamupäivän serkun syöpähoitojen tuhoamia munuaisia, niin E-J:n mahtava sisäelinvitsi kruunasi päivän. Tänkkaad hän pyysi anteeksi kun selitin, että tänään en tuota olisi halunnut kuulla.

Hyvä päivä sen sijaan oli, että sain palautettua vinon pinon kouluhommia. Ja sitten tähän juhlimispuoleen: illalla oli wappusitsit, joille en ollut alunperin menossa, mutta lopulta päädyin pöytään (ilmoittauduin siis viimetipassa ennen eilisiä huonoja uutisia ja ajattelin lopulta mennä ja saada jotain muuta ajateltavaa).  Ilta oli ihan hauska, kivoja ihmisiä ympärilläni, vaikkakin meno oli välillä ihan käsittämätöntä. Lähti käpälästä jo ennen alkuruokaa, yleinen sekasorto näköjään toistuu vuosi vuoden jälkeen näissä juhlissa. Ja ooh, sain taksin niemeen kerrankin juuri silloin kuin tahdoin, aiemmat kokemukseni asiasta ovat olleet hieman nihkeitä... sain myös lupauksen päästä tarvittaessa nukkumaan parillekin sohvalle, kiitos siitä.

Aijoo, hyvä uutinen on ollut myös asumisoikeuden saaminen elokuun 2009 loppuun :)
~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~~
täytyy varmaan valtaa ajatukselle luovuttaa, se menee menojaan. täytyy vaan toivoo, että juuri ennen tyhjää mielenrauha jää. voitaisiinko me se muutenkin varmistaa? tuu tänne nukkumaan, yksin et nuku kuitenkaan, joko huoneesi nurkat pelottaa? ota kaikki mihin turvaat mukaan, ei urhea meistä ole kukaan, yksin on vaikea yö taltuttaa. muistellaan mitä kaikkea matkalla opitkaan, voidaan nyt jo soveltaa. ja kun käännyt, selät vastakkain me nukutaan, kaikki pois suljetaan. voitaisiinko me se muutenkin varmistaa? tuu tänne nukkumaan yksin et nuku kuitenkaan joko huoneesi nurkat pelottaa? ota kaikki mihin turvaat mukaan, ei urhea meistä ole kukaan, yksin on vaikea yö taltuttaa...