On mennyt nopeasti alkusyksy, fuksit on kivoja ja paljon on hommaa. Äsken taas pysäytti, äiti kertoi että melkein-siskoni (33v) syöpä on uusinut, taas. Kolmas kerta, mä en osaa enää suhtautua tähän... En tiedä mitä sanoa, ei ne sanat auta. Jos musta tuntuu, että joku kaataa vettä niskaan niin voin vaan kuvitella mikä olo hänellä on. Tää kierre on loputon, sairaaloita sairaaloiden perään. :(

Viikonloppuna juhlimaan äitin 60v synttäreitä, voin kuvitella, että on taas juhlatunnelma ihan katossa kaiken tän jälkeen. Toisaalta pakko on jatkaa taas eteenpäin ja yrittää olla jokseenkin normaali. Ihan kun mä ikinä olisin.